Chrystal

ja niin minä uin.
ja uin.
ja uin.

totisesti uin, kauniisti, oli kolme delfiiniä ja minä, totisen turkoosissa vedessä, kirkkaassa ja läpinäkyvässä, vedessä jota join sen läpinäkyvyyden takia.

läpinäkyvyys, kirkkaus, kolme delfiiniä ja joku, minä, ja ensin yksi, se joka ui kanssani veden alla, piti kädestä kiinni, uimme siis yhdessä, näytti; katso mikä koralli katso mikä kala, ja hymyilin veden alla vaikka näin itsekin, annoin kieputtaa itseäni ympäri, ympäri kirkkaassa vedessä, se toinen katsoi vesikuplaisen maskinsa läpi navassani pyörivää kristallitähteä, tutki sitä tähteä veden turvin, ja sanoi Your name is Chrystal, ja mietin kumpi on arvokkaampi, aito kristalli vai aito timantti

olin hyvin kevyt siinä, uimari uimarin sylissä, yhteisessä omassa elementissä, ja hymyilimme toisillemme maskien läpi, ja uimme kauniisti yhdessä, siinä kirkkaudessa, käsi veden rypistämässä kädessä

ja se oli oikein

uimarien sanaton yhteisymmärrys, vahvat veden keventämät kehot

kristallinkirkkaus

ja sitten se toinen, sekin oli kaunista ja oikein, vaikka koko ajan uin omasta elämästäni poispäin ja se mikä samalla oli kaunista ja oikein oli samalla näytös valkella laivalla sille sydämelle joka minua rakasti

sekin oli keho, ruskettunut sukeltajan keho, hopeiset raskaat ketjut kaulassa, ja uimarisukeltajan leveät hartiat, suolaveden pehmittämä lämmin iho. sekin sanoi; Chrystal, se oli jotenkin minun nimeni silloin. siinä laivassa.

ja kun painauduin sitä vasten matkalla takaisin mantereelle, vasten laivan tuuletonta seinää, kysyin, heitänkö tässä kaiken menemään, ja varsin hyvin tiesin mitä tein. vahingossa en mitään tehnyt.

ja se oli kummaa, että vaikka se oli kauneimpia mitä minulle on koskaan sattunut ja kerron, että nyt vasta sattuukin, oli se samalla ruminta ja alhaisinta mitä olen koskaan tehnyt.

vaikka oli kolme pyhää delfiiniä, ja kaksi uimaria ja minä, ja minä jolle ne delfiinit näytettiin, ja kuinka uin kahdelle, kevyesti siinä kirkkaassa aidossa vedessä, Punaisella merellä, pois Tiranin saarelta, pois sen edustalta

minulla on nyt kuva saaresta ja kolme kynttilää sen kuvan edessä että muistan kirkkaan turkoosin

ja muuta ei ole paljon olekaan, hyppäsin hetken keveydessä valkealta laivalta mereen, kahden vesikehon syleilyyn, ja se hyppy jatkuu, eikä pohjaa edes näy.